Missä on se pikkuinen poika,
joka nauravin silmin
taittoi kukkasen niityltä
kesäiseltä.
Missä se pikkuinen tyttö,
joka mansikan maistoi
niityltä metsäiseltä.
Sielussani piilossa,
kaikkien turhien muistojen alla.
Alla arpisten haavojen,
joita sitoa osannut en.
Aika on varttua kasvaa kasvuaan,
aika on kevään,
onnen, sekä lemmenmaan.
Kesää kohti käy keijujen tie,
siivin kostein lento
joskus tuskaisaa lie.
Aika on puhjeta pajun kukkaan,
aika on kasvaa nurmen nukkaan.
Aika on paljon erilaista,
tuoksua mirhamin,
erimaista.
Jotakin tuoksua
tuulen tuomaan,
tuijotan sulavaan
kanavan uomaan.
Kevät keikkuen,
se tulla saa se
lokkien siivillä ratsastaa.
Runo: Satu Tanninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti